sunnuntaina, elokuuta 13, 2006

Tunika valmiina

Eilen sain vihdoin ja viimein kauan puikoilla olleen valkoisen tunikan valmiiksi. Yhdesti ehdin jo lähes valmiin vartalo-osan purkaa, kun jälki näytti epätasaiselta ja kappale oli ihan liian iso. Tein sitten alusta asti pienemmässä koossa uudelleen.
Lopputulos ei mielestäni oo läheskään niin mieluisa kuin olisin toivonut. Jotenkin tunika vaan tuntuu ihan liian isolta ja löysältä. Hihoista en tykkää yhtään kun ei niistä saanut läheskään niin puhveja kuin lehden mallineuleessa ja hihat on muutenki ihan kummallisen isot ja löysät. Tuo virkattu yläosakin on ihan liian iso, kun sitä vertaa mallineuleeseen. Tein vieläpä neuleen pienimmässä mahdollisessa koossa eli XS:nä. Hmm onkohan mulla sattunut vaan ihan liikaa mittauksissa virheitä vai oonko oikeasti vaan niin pikkunen, että mulle jopa XS on ihan liika iso. Joskus tosiaan toivoisi että jalat olisi venyneet edes vähän pitemmiksi, mutta ompa pikkusena olemisessa ainakin se hyvä puoli, että neuleisiin menee vähämmän lankaa ja periaatteessa aikaakin kun ei tarvi neuloa niin paljoa.
Malli: Valkoinen tunika, Moda 2/2006
Lanka: Novita Tennesee, luonnonvalkoinen (010)

Puikot: 3,5 mm
Virkkuukoukku: 3
Koko: XS


Tämä on siis luultavasti taas yksi niistä neulomuksistani joka jää vain vaatekaapin pohjalle pölyttymään. Ehkä jossain vaiheessa raskin sen purkaakin. Aika näyttää.

7 Comments:

Blogger Roora said...

Minä yritin neuloa tota tunikaa heti sillon kun lehti ilmesty, mutta haaveeksi jäi. Purin vartalo
osan kolme kertaa. Kaksi kertaa liian ison koon takia ja kerran sen takia kun rupesi tökkimään todella pahasti. Ehkä sen vois ens kesäksi yrittää kasata. Tosin mielummin ehkä suvista kun tenneseestä...

elokuuta 13, 2006 7:04 ip.  
Blogger joko said...

hyvältä tuo ainakin kuvissa näyttää!

elokuuta 13, 2006 8:36 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

meinasin tehdä kanssa tuon tunikan, mutta en taidakaan, jos noi koot ei oo oikeen hyvät...höh...

elokuuta 13, 2006 9:58 ip.  
Blogger Jatta said...

Kauniilta näyttää kuvissa! Voi harmi jos ei itseä miellytä :(

elokuuta 13, 2006 10:16 ip.  
Blogger Sini said...

Mullakin on langat tähän toppiin valmiina. Xs oli mullakin tarkoitus tehä...Täytyypä mittailla sitten tarkkaan, kun tuo joskus puikoille pääsee, ettei tule liian iso. Mutta hyvältä tuo näyttää mun mielestä!!

elokuuta 14, 2006 7:39 ap.  
Blogger juuli said...

Mitä jos purkaisit vain hihat ja tekisit niihin oman sovellutuksesi. Luo vaikka vähemmän, mutta levennä sitten loppumittoihin. Tai voisi vaikka yrittää virkata noita hihansuita pienemmiksi, muutenhan ne eivät osiaankaan puhvita.

elokuuta 21, 2006 9:26 ip.  
Blogger MysteryKnitter said...

Or try to find a new home to that piece...it is lovely though.

syyskuuta 23, 2006 9:58 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home