keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Bambutunika

Joku ehkä saattaa muistaa tämän neuleen vajaan parin vuoden takaa. Tunikan lopputulokseenhan en ollut ollenkaan tyytyväinen, koska hihat eivät olleet puhvit kuten mallikuvassa, yläosan virkkaus oli ihan liian iso ja alaosa taas pikkasen tiukka tunikaksi ja Tennesee lankana tuntuu mielestäni kesäneuleissa liian paksulta. Tunika onkin näiden syiden takia jäänyt pitämättömänä kaapin pohjalle pölyttymään.

Idea oli mielestäni kuitenkin epäonnistuneen yrityksenkin jälkeen kiva, joten pakko oli tehdä oma versio kyseisestä tunikasta.Hommasin ohuemman langan eli kesätoppeihin hyvin sopivan Novitan Bambun. Neuleeseen en sitten ollenkaan käyttänyt enää valmista ohjetta, vaan sävelsin kaiken omasta päästä ja tein kappaleet järkevämmässä järjestyksessä kuin ohjeessa. Ensin virkkasinkin yläosan, josta poimin alaosan silmukat ja neuloin alaosan ylhäältä alaspäin lisäten vähäväliä sivuissa silmukoita. Myös hihojen silmukat poimin hihansuista ja neuloin pyörönä ylhäältä alaspäin. Neuloin hihoista jääneet vajaat kerät vielä helmaan, joten lankaa ei jäänyt yli. Parasta ylhäältä alaspäin neulomisessa on kyllä se, että langan saa kulutettua kokonaan loppuun. Muutaman kerran jouduin työtä purkamaan, mutta onneksi jaksoin tehdä uudelleen, vaikka aina purkaminen tympikin. Pitsinauha ja rintaneula kruunaavat lopputuloksen.
Malli: Oma versio Modan 2/2006 tunikasta
Lanka: Novita Bambu, valkoinen
Puikot: 3 mm
Kulutus: 350 g
Nyt pitäisi käydä shoppaamassa Lankatalossa seuraavaa kesätunikaa varten. Idea olisi jo mielessä. Myös äidille pitäisi neuloa taas kerran yksi pitsihuivi äitienpäivälahjaksi.. kai siihen oli vielä tarpeeksi aikaa.

Elmeri on ihan intolintuna nauttinut kevään viimeisistä lumista. Sohjossa pallon kanssa möyryäminen on Elmerin yksi lempiharrastuksista. Emännän puolesta sais jo lumet kadota ja kesä tulla!
Suuri kiitos vielä kaikille edellisen postauksen kommenteista:D