torstaina, toukokuuta 17, 2007

Sataa, sataa ropisee

Reilusti yli puoli vuotta sitten neulottu laukku sai tänään vihdoin vuoren ja kahvat. Vuoren ompelun ajattelee aina isotöiseksi, mutta sitä se ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut ainakaan tällä kertaa. Noh vuori kyllä onkin sen verran epämääräisen näköinen, että ei kestä lähempää tarkastelua:) Ainohan venyi kastelussa melkoisen mukavasti, mutta tässä projektissa se ei onneksi haitannut.Malli: Palmikko-laukku, Drops Design
Lanka: Novita Aino
Puikot: 5 mm
Minulla on pussillinen tällaisia herkkuja ja niistä pitäisi syntyä jotain todella söpöä. Sannalla myös samainen projekti meneillään, joten siellä saattaa olla kuvia ennen omani valmistumista:)
Tänään piti grillata uudella huippusöpöllä violetilla grillillä, mutta ei innosta kun sataa:/ Oulussa ei ole viime päivinä muuta ku satanut ja lämpötila on keikkunut vain hiukan plussan puolella. Tulis jo kesä!

tiistaina, toukokuuta 01, 2007

Muutto ja muuta

Ohhoh kun on taas kuukausi vierähtänyt nopeasti. Täällä ei ole sinä aikana paljoa saatu neulejuttuja aikaan, mutta kämppää olemme ehtineet vaihtamaan edellistä paljon kivempaa, valoisampaan ja isompaan ( juu hurjat 0,5 neliöö). Uudessa kämpässä on kyllä ihan parasta nätti nurkkaikkuna, johon pitäisi löytää ihanat verhot.Kuukauden aikana on valmistunut kaksi joululahjaa (joo olen tällä kertaa ajoissa liikenteessä). Nämä ehkä sen takia jo nyt, koska ovat aivottomia telkkarineuleita ja monimutkaisempiin suorituksiin ei ole ollut energiaa. Esittelyt näistä lahjoista sitten ensi joulun jälkeen:)
Pari päivää sitten aloittelin nätin pitsineuleen tikuttelua. Malli löytyy Modasta 2/2007. Neuleen valmistumisella ei ainakaan ole vielä kiire, koska olen ajatellut sen päälleni heinäkuun lopussa pidettäviin kaveripariskunnan häihin. Pitsimallikerrasta olen jo löytänyt pari virhettä, jotka tympivät, koska en oikein keksi miten saisin ne nätisti korjattua. Tai voihan olla myös, että luen ohjetta jotenkin väärin ja että siinä ei virhettä olisikaan.

Ompeluakin olen hieman harrastanut, nimittäin tein yllä olevan kuvan rahiin uuden päällisen, sillä alkuperäinen oli ruman beigen värinen ja näytti jotenkin likaiselta. Edellinen kangas myös keräsi kaikki blogikoiran karvat puoleensa. Nyt olen kuitenkin huomannut että tuosta uudesta valkoisesta ne karvat näkyvät paljon selvemmin, vaikka se ei ehkä niin paljoa karvoja keräisikään, heh:)
Tänä aamuna sai harrastaa sormijumppaa ihan tarpeeksi, nimittäin meni hetki teekkarilakin solmujen kanssa tapellessa. Puikon kanssa yritin saada neljää solmua purettua, jotta saisin vetosolmun kehiteltyä lakkiini. Lopulta keksin, että ylin solmu kannattaa purkaa ensin eikä alin, jotta muut saa sitten helposti auki. Vetosolmu ei ole nyt esittelykelpoinen, sillä ei ole mitään hajua onko se oikein tehty. Ensi wappuna onkin sitten toivottavasti suora tupsu:)
Voisin minäkin vielä esitellä neulatyynyni, joka on jo aikaisemmin esitelty, mutta silloin ilman neuloja. Meeminhän laittoi liikkeelle Villapallo, joka on myös keräillyt yhteen neulatyynyesittelyjä:)