sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Kalanruotohame

Ihana, ihana, ihana hame vihdoinkin valmiina:DHameen virkkasin valmiiksi jo viime vuoden loppupuolella, mutta kun ompelin silloin sivusaumat yhteen, pettymys olikin suuri. Hame oli ihan liian iso ja näytti todella pönäkältä päällä. Näin kävi, vaikka tein ohjeen mukaisella langalla sekä pienimmän koon mukaan ja vieläpä pienemmällä koukulla kuin ohjeessa. Vasta eilen uskaltauduin fiksailemaan hametta ompelemalla koneella sivusaumat uusiksi ja leikkaamalla muutaman sentin kaistaleet sivuista pois. Riski kannatti ottaa, koska nyt se on hyvä:)
Fiksailin ohjetta myös sen verran, että tein hameesta lyhemmän, sillä jalkani eivät pituudeltaan tosiaankaan ole mallinmitoissa, joten lankaakin kului selvästä (n. 100 g) ohjeen kulutusta vähemmän.

Alushame löytyi joskus viime syksynä kirpparilta ja olikin alunperin mekko. Tuolloin en vielä tiennyt mitä tekisin kyseiselle mekolle, mutta onneksi sen silloin ostin, koska se on kuin luotu tämän hamen kaveriksi. Kuvissa näkyvän neuletakin taisin myös löytää samalla kerralla mekon kanssa ja se on ollut tänä talvena ihan ehdototon lempparineuleeni, sillä se on tosi lämmin vaikka onkin kevyt ja ohut. Sopii myös sekin hameen kanssa täydellisesti yhteen:)
Malli: Herringbone skirt, Knitscene fall 2007
Lanka: Elsebeth Lavold Silky Wool (41)
Koukku: 3
Kulutus: 250 g

Samanmoisen hameen voisin toisenkin virkata vielä jostain kesäisemmästä langasta. Hametta oli tosi mukava tehdä, vaikka aluksi virkkaus englanniksi hieman hirvittikin. Onneksi Marjutin sanasto jälleen kerran pelasti:)

14 Comments:

Blogger sannero said...

näyttää ihanan kevyeltä ja pehmoiselta... Vaivansa väärti, ehdottomasti!

helmikuuta 03, 2008 5:33 ip.  
Blogger Salla H said...

Hieno tuli. Mietin tuossa, että ommellessakin aika usein pitää vähän fiksailla valmiiden kaavojen sivusaumoja, niin ei se ole niin sanottua, että tulee kerrasta hyvä, jos "kangas" onkin tehty itse, mutta kaavoja ei. Tilanne on eri, jos tekee pyörönä ja sovittaa koko ajan :)

Lopputulos on todella hieno!

helmikuuta 03, 2008 6:23 ip.  
Blogger Nasti said...

Wautsiwau! Todella upea hame ja kuvissa olet kyllä sävysävyyn lumisen koivikon kanssa.

helmikuuta 03, 2008 6:24 ip.  
Blogger Martsuli said...

Nätti hame! Kannatti nähdä vaivaa!

helmikuuta 03, 2008 7:05 ip.  
Blogger Hansu said...

Niin ihanaisen kevyeltä hame näyttää. Tuntuu, että neulottu hame voisi olla tosi painava. Ainakin paksusta puuvillalangasta.

helmikuuta 03, 2008 7:31 ip.  
Blogger Elli said...

hieno on. ja tuo alushame on aivan piste i:n päälle. todella soma kokonaisuus. onneksi uskalsit kavennella hametta.

helmikuuta 03, 2008 7:32 ip.  
Blogger Denim Blues said...

Nätti, tyttömäinen. Kauniisti sopii muiden vaatteiden ja asusteiden seuraan. Kivoja pipoja ja paljon, voisin ottaa sieltä valikoimasta aika monta :)

helmikuuta 03, 2008 7:44 ip.  
Blogger särmä said...

Ihana! Väri ei kuulu omiin suosikkeihini, mutta yhdistettynä muotoon ja mallivirkkaukseen tuo värikin näyttää yllättävän kivalta:)

helmikuuta 03, 2008 7:55 ip.  
Blogger Erika said...

Tosi kaunis! ja istuu täydellisesti..

helmikuuta 03, 2008 9:40 ip.  
Blogger ♥ Hannah said...

Toi on kyllä Hieno! Erityisesti tykkään tuosta helman aallosta. Värikin on yksi mun suosikeistani. Hyvä sinä!

helmikuuta 03, 2008 9:44 ip.  
Blogger satumh said...

oi miten kaunis! :)

helmikuuta 03, 2008 9:51 ip.  
Blogger Soile said...

Sepäs on kaunis! Kannatti kyllä fikailla sivusaumoja. Alushame on kuin tehty kaveriksi.

helmikuuta 04, 2008 1:09 ip.  
Anonymous Anonyymi said...

Suloinen hame. Ja taas niin kauniin värinen.

helmikuuta 04, 2008 5:10 ip.  
Blogger neja said...

Kiitos kaikille ihanista kommenteista:D

helmikuuta 05, 2008 5:49 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home